Sivut

torstai 31. joulukuuta 2009

Happy New Year, darlings! ♥



Nauttikaa kaikki tämän vuosikymmenen viimosista tunneista, palaillaan seuraavana vuonna! ;)

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

New shoes and stuff

Päätin alottaa tämän entryn märisemällä ihan hitusen. Olin nimittäin viikkoo ennen joulua allergiatesteissä. No allerginen en kuulema oo millekään mutta yliherkkä kaikelle lol, mutta lääkäri oli kattonu verikokeesta, että mullahan on taas melkein anemia : D Eli mulla homoglobiini oli 119 ja 117 on kuulema sitten jo anemia. Mutta sehän selittääkin paljon! Tai ainakin väsymyksen, hajamielisyyden, keskittymiskyvyttömyyden, ruokahaluttomuuden, hauraat kynnet ja hiukset. Viimesen vuoden kestäneeseen paskajäykkäänoloon pitänee siis hakea selitystä jostain muualta. Samoin köyhyyteen...

Tänään kävin äiten ja veljen ja veljen tyttöystävän kanssa Koskarissa (melko nopeesti tosin, koska heikompia shoppaajia alkoi ahistaa se ihmismäärä). Ei taidettu käydä kunnolla oikein muualla kun SpiritStoressa, Seppälässä ja Suomalaisessa kirjakaupassa. Gina Tricotissa oli niin järjettömän ahdasta, että sinne ei oltais varmaan sekaan enää mahuttukaan.

Seppälästä kynsilakkoja 2,95€ kappale. Noi kimalteet on niin ihanan värisiä, että en oikein tajunnut mikä muhun iski nää nähdessäni. Se, miten ihanasti nää lähtee kynsistä, onkin sitten varmaan taas ihan eri juttu :D


SpiritStoresta överihienot Reebokit. Näihin menikin sitten se joululahjaks saamani lahjakortti ja vähän päälle, hintaa oli nimittäin 62€ (alennuksessa). Kuolasin eilen netissä näitä DC:n kenkiä, mutta tilille olis jäänyt noiden jäljiltä niin vähän rahaa (en tajua mihin oon saanut ne katoomaan), etten ois kestänyt elää. Mutta onneks löysin Spiritistä mainiot korvikkeet eikä tarvinnut pistää omaa rahaakaan kun kymppi, kun oli tuo lahjakortti.

Ja kotimatkalla käytiin nappaamassa mukaamme subit. Spicy Italian parmesan oregano leivällä on omnomnom <3

Ja lopuksi jaan kanssanne jotain, joka on ehkä tarpeellisin keksintö ikinä heti pyörän jälkeen, nimittäin valokuvuksen salainen apuväline! Kiitos tälle, tämän postauksen kuvat on suorastaan harvinaislaatuisen hyviä!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Arki- & juhla-asu

1. Linkitä haasteen antajan blogi
2. Valitse jokin nettikauppa ja tee niiden tuotteista arkiasu ja juhla-asu kollaasi
3. Haasta 3 blogin pitäjää tekemään tämä haaste

Sini heitti mulle tämän monissa blogeissa pyörineen haasteen ja monien muiden tavoin päädyin valkkaamaan nettikaupaksi Forever 21:n. Oon vaan vähän huono tekemään tällasia asukollaaseja siinä mielessä, etten osaa ajatella näitä valmiina kokonaisuutena ihmisen päällä, että näyttääkö nää kaikki korut ja muut loppujen lopuks ollenkaan hyvältä yhdessä. Mutta mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä :D

Se KappAhlista ostamani mekkoasia taisi loppujen lopuks olla yliannostus tyttömäisyyttä, kun nyt tekee mieli tämännäkösiä vaatteita :DD Tai sitten se on tämä talven kylmyys kun ei voisi vähempää huvittaa pukea päälleen hametta ja sukkahousuja vaan sen sijaan mukavat housut, teeppari, lämmin huppari ja maihari tyylinen takki. Sekä tietysti ihananväriset villasukat, joita en kuitenkaan Forever 21:stä löytänyt.

Juhla-asu tuottikin vähän päänvaivaa. En tahtonut millään löytää sieltä mitään erityisen kivoja juhlavia vaatteita. Kenkiä tosin oli senkin edestä, mutta niissäkin on nuo korot semmosia, että enhän mä tollasilla pystyis eläessäni käveleen ilman, että jotakuta sattuu :-D

Pukisitteko te päällenne mitään tämännäköstä?

lauantai 26. joulukuuta 2009

Everyone loves Xmas(presents) !

Joulu alkaa pikku hiljaa olla ohi ja ihme kyllä niin alkaa jouluruuatkin. Meillä on niitä tänä vuonna niin vähän, että ei taida riittää ihan uuteen vuoteen saakka. Mutta kivahan tätäkin juhlaa oli taas viettää! Kukapa ei nauttisi ihaniin papereihin paketoidusta materiasta? :D Näin tämä pahemman kerran takkuava selostus johdattaa meidät mun joululahjojeni pariin...

Muumi-seinäkalenteri 2010 Kelpaa seuraavana vuonna pysyä perillä päivien ja kuukausien kulusta, kun on näin ihana kalenteri <3____<3

Iltamuumi-pussilakanasetti Kelpaa seuraavana vuonna myöskin nukkua!


Tumput ja villasukat Joku äidin työkaverin sukulainen (jos oikein muistan käsittäneeni :D) on tehnyt nää. Kovasti ilahduin näiden tultua paketista; nämä oli nimittäin niitä harvoja lahjoja, jotka tuli täysin yllätyksenä. Ja tykkään villasukista ja tumpuista! ♥


Tiuhti ja Viuhti -astiat Mulla on meidän keittiössä ihan oma hylly mun astioita varten, koska erilaisia mukeja ja kulhoja on vähän kertynyt. Ja oli ihanaa saada nämä kokoelmaa täydentään ♥

Eppu Normaali - Jackpot Kuusi cd:tä sisältäen 101 Eppujen biisiä. En osaa sanoa tästä mitään järkevää, joten postauksen lopusta voitte tekin kuunnella sivistävää musiikkia Rantalasta.

Disney Monopoly Rakastan myös lautapelejä ja aloin himoita tätä heti kun bongasin jossain. Pelaako näitä edes kukaan enää nykyään? :D Ite pakotin perheenjäsenet pelaan jouluaattoiltana ja siinä vierähtikin äkkiä useampi tunti. Mä hävisin melko näyttävästi ja äiti (joka ei alkuun muka edes osannut sääntöjä, tais vaan huijata :D) voitti meidät kaikki sitäkin näyttävämmin. Pelilaudan keskelle nousee tuommonen kolmiulotteinen linna ja pelinappulat on iiiihanat.

Ja vielä näiden kaikkien lisäksi sain ihanan pehmosen lampaantaljan, jonka päällä kuvasin nämä lahjat; yöpaidan, joka karkasi pesukoneeseen ennen kuin ehdin kuvata; 50€ lahjakortin Spirit Storeen; popcornia sekä paljon lunta! ;)





keskiviikko 23. joulukuuta 2009








lauantai 19. joulukuuta 2009

Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

Työssäoppiminen KappAhlissa on kyllä jotain harvinaisen tylsää, kun ei pääse kassalle, mutta onneks siellä käy aina välillä joitakin päivää piristäviä ihmisiä. Esimerkiksi yks pienehkö poika, joka mittaili itteään isosiskonsa rinnalla ja totesi, että pituutta on yli tissien. Ja eilen yks pikkutyttö kaverinsa kanssa huomasi semmosen tyttöjen mekon, jossa oli mustia polka dotteja harmaalla pohjalla. Tyttö totesi, että ihana polka dot mekko ja siihen kaveri sano kauheen tärkeenä ja pätevänolosena: "Ei tää oo polka dot. Polka dotit on punasia pilkkuja valkosella tai mustalla." lolwut? Mutta sen lisäks, että siellä on tylsää, se on myös haitallista hartioille/niskalle ja lompakolle. Oon tuhlannut sinne jo varmaan jotain 60e jos näin nopeeta arvioin :(

En muuten tiedä onko vika mussa, kamerakädessä, kamerassa vai valaistuksessa, mutta pahoittelen surkeita kuvia...

Aloitetaanpa mustalla lyhythihasella neuleella, joka ei itse asiassa edes ole KappAhlista, vaan Lindexistä. Ja joka ei edes rokottanut omaa lompakkoa, kun äiti kustansi. Se oli alennuksessa, mutta ihan tarkkaan en nyt hintaa muista. Oliskohan ollut jotain 15e.

Sitten tällainen kerrosmekkoviritelmä. Tää ilmesty mun käsiin varmaan kymmenellä eri kerralla, kun KappAhleissa kävin, mutta joka kerta jätin sen sinne killumaan, koska tää on näin tyttömäinen. Lopulta se lakkasi ilmestymästä, kunnes eilen töissä pitkästä aikaa törmäsin siihen sovituskoppeja siivotessa. Oli pakko piiloutua hetkeks sinne koppiin ja kokeilla tätä vihdoin. Ja heikkoluonteinen kun olen, kiikutin sen lopulta mukanani kotiin asti alennetulla 22,46 euron hinnalla. Se on ihana, mutta yhä niin tyttömäinen, etten tiedä pitäiskö itkeä, nauraa vai oksentaa. Täydellinen viha-rakkaussuhde siis.

Näiden lisäksi ostin jo varmaan ensimmäisellä viikolla sellasen valkosen perustopin, jossa on edessä lyhyt nappilista. Hintaa sillä jäi parin eri alennuksen jälkeen kirpaisevat 3,60e :DD

Pipo oli pakollinen hankinta näiden -20 pakkasten saavuttua. Tästä saa sellasia mukavia boheemisienipelleviboja :-)

Pipon kanssa ostin samalla kerralla tummat siniharmaat farkut, mutta niissä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, joten en edes vaivautunut ottamaan niistä kuvaa. Farkkujen alkuperänen hinta oli 39,95e ja pipon 8,95e, mutta kun ne ynnätään ja vähennetään 25%, jäi yhteishinnaksi 36,67e.

Nyt leipomaan pipareita! ♥

lauantai 12. joulukuuta 2009

what do i want for christmas ?

En oo moneen vuoteen ollut varmaan vielä näinkään aikasin kummosissakaan joulutunnelmissa, mutta tänä vuonna leivoin pipareitakin jo marraskuun puolella ja oon ollut muutenkin pidemmän aikaa aivan innoissani. Lisäks äiti toi meille eilen taas aivan mahdottoman kauniin piparkakkutalon koululta ♥ Yks asia vaan on tuottanut ihan yhtä paljon ongelmia, kun viime vuonnakin, nimittäin lahjojen keksiminen. Tää on taas niitä asioita, mistä tietää, että on ihan oikeesti vanhenemassa. Ei vaan saa listattua monen A4:n verran krääsää, jota haluais itelleen... Tai siis saa listattua, mutta ne on jotain, minkä hankkimista kannattaa lykätä jollekin parmmalle ajalle tai muuta vastaavaa. Esim. mulla olis nyt ollut mielessä vaikka mitä sisustusjuttuja, joita olisin halunnut, mutta niiden hankkimista kannattaa lykätä sinne saakka, kun Ikea saavuttaa meidät Tampereen lähistöllä asuvat.


Muumi-aiheinen pussilakanasetti Tämä on yks semmonen lahja, jonka tiedän jo saavani. En vaan oo ihan varma, että minkänäkönen setti sieltä tulee :)

Muumimukeja Kelpuuttan mielelläni ihan kaikki noista muumimukeista, mutta Tiuhti ja Viuhti ja Haisuli on niin kivoja hahmoja, että nämä mukit kelpuutan oikein erityisen mielelläni.

Paljon lunta Ihan oikeasti. Sitä pitää olla vähintään 20cm paksu kerros.

Geishan muistelmat -dvd Ihastuin tähän ihan totaalisesti, kun kattelin tv:stä <3_____<3 Heti voisin ottaa tän osaksi minimaalista dvd-kokoelmaani.

Rahaa Raha on aina tervetullutta, vaikka en oo sitä ikinä joululahjana saanutkaan :DD

Lahjakortteja (lähinnä vaateliikkeisiin) Lahjakorttejakaan en oo oikein ikinä saanut, paitsi mummuni mieheltä sain joskus muinoin keskustan kirjakauppaan lahjakortin muutamana vuotena.

Muumi-seinäkalenteri 2010 Tänkin tiedän jo saavani. Käytiin nimittäin äitin kanssa ostamassa Sokokselta samalla, kun haettiin Eppu Normaalin Jackpot, joka sekin meni pukinkonttiin. Mulle on tullut tänä vuonna joku käsittämätön muumi-innostus :D Tai siis ei se nyt niin käsittämätön, onhan muumit ihania!

Nokia 6600 fold Uutta kännykkää siis. Tänään justiinsa jutusteltiin ruokapöydässä kännyköistä, ja totesin, että mulla on suurin osa kännyköistä ollut joko jonkun vanha tai sitten joku liittymäkytky homma. En oo tainnut kun yhen kännykän saanut ihan ite valita uutena kaupasta. Lisäks mun kännykät on aina niin idioottivarmoja, että ne torakoiden ja muiden ohella ne varmaan selviää kolmannesta maailmansodasta. Ja koska ne ei mene rikki, ei oo syytä saada uutta :( Vaikka tiedän, että en tätä toosaa tule nyt justiinsa tänä jouluna saamaan. Lisäsin sen silti tähän listaan, ettei jää ihan tyhjäksi :D

ABJ doll Tätäkään en tule nyt ihan tänä jouluna saamaan, mutta eipä sillä niin väliä :D Jos vaikka 2010 kesänä onnistais, pääsisin kesätöihin ja saisin siitä mahdollisesti palkkaakin, niin sitten vois olla vihdoin mahkut ihan omaan nukkeen ♥ Pääsisin sitten suunnitteleen sille vanhojen pukunikin pienoiskoossa (olettaen, että vanhoja joskus tuun tanssimaan).

What do you want for Christmas? :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

pullamössönuori ei kestä työntekoa

sdafkhglkdfgadsflk ! Että voi olla jalat kipeet ja muutenkin olo on kun ruumiilla. Sen siitä saa, kun ei oo koko ikänänsä tehnyt töitä :D Mulla on nyt siis viikko työssäoppimista takana ja jalat on aivan muusina. Tosin käytin koko viikon vähän ehkä liian pieniä kenkiä, joten... Lisäks mokasin torstaina jotain niin, ettei ne päästänyt mua kassalle enää perjantaina :--D Saa nähä päästävätkö huomennakaan. Mutta ihan kiva viikko on ollut kaikesta huolimatta, suurin osa niistä ihmisistäkin on ihan mukavia.

Mutta sitten asiasta kolmanteen, esittelen teille ihanan peilin, jonka ostin kirpparilta jonkun puolisen vuotta sitten.

Se ei kuitenkaan ihan tämännäköisenä sopinut tänne mun uuteen huoneeseen, koska värimaailma tulee oleen mustaa, harmaata, valkoista, punaista ja vähän sinistä. Sinne ei ängetä joukkoon enää ruskeeta ja kultasta. Joten näinpä pistin iskän maalaamaan peilin mustalla:

Nyt se on vaatimattomasti ilmaistuna täydellinen! Lisäksi tässä kuvassa näkyy paita, jonka sain valkata sieltä työssäoppimispaikastani työpaidaks, jota pitää käyttää sitten joka päivä. Tavallaan helpottaa elämää, kun ei tarvi joka päivä miettiä, mitä laittaa päälle. Toisaalta taas on ihan järjettömän tylsää olla joka päivä samoissa vaatteissa :(

Että sellasta tällä kertaa. Saa nähdä oonko vielä ensviikonkin näin väsynyt, vai olisinko jo vähän tottunut tähän työläisen arkeen :--) Nyt meen kattoon nauhalta Geishan muistelmia ja syömään kotitekosia sipsejä :D

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!