Sivut

perjantai 28. lokakuuta 2011

Opinnäytetyö TJ 0!

Sain opinnäytetyön vihdoinkin ihan kaikkia viimesiä piipertelyjä myöten valmiiks! Itse mekko valmistu jo ennen syyslomaa ja kirjallinen osuus valmistu sitten tällä viikolla keskiviikkona. Tänään liimailin vielä kangasnäytteitä ja maanantaina kiikutan sitten valmiit paperit lopulta opettajalle. Olisin saanut siihen kuluun vielä varmaan useamman tunnin, mutta nukuttuani sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 3 tuntia ja sitten vielä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 1,5 tuntia päätin keskiviikkona illalla että tämä on nyt tässä enkä korjaa enää edes nimeäni jos sen olisin sattunut kirjottaan väärin.

Tein tosi yksinkertasen mekon Marimekon sinisestä Räsymatto-puuvillasta. Aika moni teki käsittääkseni valmistujaismekon, mutta omalla kohdalla jäi vähän auki että valmistunko tässä vai en. Voi olla että kyllästyn tähän ennen tai lihon tai kenties vaikka laihdun ennen valmistumista. :D Mutta kesäjuhliin sopiva mekko siis ja yksinkertanen malli, että tuo pirtee kuosi on pääosassa. Räsymaton lisäks mietin Siirtolapuutarha-kuosia, mutta se vihreänsävynen oli ehkä vähän liian synkkä ja se sininen taas oli ihan liian Suomi-neito. Tässä Räsymatossa on erisävysiä sinisä, niin Suomi-neito-olo ei oo ihan niin vahva. Sen kummemmitta löpinöittä tässä on lopputulos:


Oon melko tyytyväinen tähän. :D Sain mekon aikataulun sisällä valmiiks ja ilmeisesti peräti ekana koko luokasta, mikä on ihan uskomaton luonnonmullistuma, koska kaikki kolme ja puolisen vuotta oon aina ollut aikataulusta jäljessä ja viimesten joukossa valmiina. Jälki on suunnilleen justiinsa niin hyvää ja siistiä, kun mulla on tällä hetkellä tarjota. Eli en paljon parempaan ois pystynyt. Virheitä tuli mielestäni vaan yks pieni, joka sekään ei näy päälle ja jonka perustelin kirjallisessa osuudessa niin, että toivottavasti sen takia ei arvosana laske. Ja tästä tuli kyllä just semmonen, kun olin suunnitellu, että ihan onnistunut tekele. :-)

Eipä tästä tän enempää. Kirjallisesta osuudesta en pistä mitään, koska se on vaan tylsän ja virallisen näkönen standardien mukaan toteutettu läjä paperia. Mutta jos joku haluaa tietää jotain, niin toki saa kysyä. Loppuun vielä tämmönen piirrustus, joka näyttää skannattuna aikamoiselta sutulta. :D

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Glittertrash Machine > 3 vuotta = ikkupikkunen arvonta

Otsikossa pieni matemaattinen yhtälö, joka kertoo että Glittertrash Machine on suurempi kuin kolme vuotta eli yhtä kuin ikkupikkuinen arvonta, jee jee! Itse asiassa jo syyskuun alussa tuli täyteen kolme vuotta tän blogin kanssa hääräilyä, mutta nyt vähän aika sitten vasta aattelin arvonnan järkkäämistä. Mulla ei kuitenkaan köyhänä opiskelijana (jos en tätä vielä tarpeeksi oo täällä hokenut) oo juuri rahaa tuhlattavaksi siihen, että saisin lahjottua mahdollisesti täysin tuntematonta ihmistä. Kokosin siis omista varastoista jotain pientä asioista, millä en oo tehnyt mitään. Eli kaikki tavara on kyllä ihan uutta ja käyttämätöntä, en mitään kerran käytettyjä strasseja ja punehtuneita sormuksia täällä jakele. (; Ainoo käytetty minkä voisin lykätä tähän vielä päälle, on vanha suoristusraudan romu, jonka saa tulla ilmatteeks hakemaan jos kiinnostaa. :--D


Eli tuommosta pientä kivaa oisi luvassa. Mustekalakorvikset, rauha ja rakkaus -sormus, strassihyrrä ja noita vedellä kynsiin kiinnitettäviä kukkia. Ja koska hiukan tahdon vaikeuttaa tätä teidän arvontaan osallistumista, niin mulla on teille vähän ohjeita. :-) Osallistuakseen arvontaan täytyy
- olla blogin lukija joko Googlen, Blogilistan tai Bloglovinin kautta.
- olla jotain muuta kuin anonyymi.
- kertoa sähköpostiosotteensa.
- jättää vähintään kaksi kuvatoivetta, mutta toki saa olla enemmänkin. (;

Kuvatoiveiden jättäminen siksi, että oon jonkun aikaa jo halunnut tehä tämmösen kuvatoivepostaushommelin uudelleen uuden kameran kanssa ja nyt aattelin että yhistän sitä vähän tän arvonnan kanssa. Eli heitelkää enemmän tai vähemmän villejä ideoita, mistä voisin kuvia napsia. :)

Loppuun sitten vielä pieni ilmotus: Nyt tai oikeastaan tänään vähän illemmalla lähden viettään ansaittua syyslomaa Liettuaan Kaunakseen äiten kanssa. Se halus lähtee näin syyslomalla pienelle reissulle kun ei kesällä päässyt mihinkään, ja eipä mulla mitään sitä vastaan. :) Pitää vaan yrittää olla ajattelematta kaikkia niitä kouluhommia, mitkä on täällä kotona odottamassa kun tullaan takasin joskus keskiviikkona illalla. Opettajilla on vähän jännä tää käsitys lomasta, kun koko viikko onkin vaan etätehtäviä. Mutta eipä tässä nyt sen ihmeempiä. Paitsi toki arvonnan päättymisaika, olkoot se Halloween eli maailman ihanin juhlapäivä eli 31.10. :) Vielä sen päivän ajan saa osallistua, kunnes kuukausi vaihtuu.

20.10. pieni lisäys ohjeisiin: Katsoin noita tähän mennessä tulleita vastauksia ja aattelin että pieni selvennys on ehkä tarpeen. :D Ehdottamanne kuvatoiveet on enemmän semmosia, mistä vois jokaisesta tehdä kokonaan oman postauksensa. Mä taas tarkotin että heittelisitte tän tyylisiä toiveita: herätyskellosi, rumin vaatteesi, lemppari matkamuistosi, onnistunein ompeluksesi jne. Eli tuommosia yksittäisiä asioita, jotka kuvattuani kokoaisin ne sitten yhteen postaukseen. :D Hyväksyn toki noi tähän mennessä tulleet vastaukset ja voisin niitäkin yrittää toteutella. Ja olihan sieltä osa semmosia kun olin ajatellutkin. Mutta joka tapauksessa jos tähän vielä joku haluaa osallistua, niin tämmöisiä toiveita kaipailisin. :) Pieni lisäys mutta aika pitkästi selitin. :--D

A small giveaway for my Finnish followers and an announcement: I'm going to Lithuania with my mom to spend our autumn holiday. I'll be back on Wednesday. :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pastellista

Tämmöiset yhdet kynnet taas tähän väliin. Nää oli mulla jo syyskuussa ja sen jälkeen oli jälleen vähän lakkailutaukoo, kun mun kaikki aluslakat on alkanut vaikuttaa vähän surkeilta. Ne on melkeinpä kaikki jotain vahvistavia/kovettavia ja melko jähmeitä kun olis vielä puolet aineesta jäljellä. Menin siis viikko sitten kaupoille ja tuhlasin melkein koko vähäisen opintotukeni kosmetiikkaan. Enkä saanut sillä muuta kun uuden aluslakan ja Goshin meikinpohjustamismömmön. No mutta ne kynnet...



Creme lakoilla tehdyt pastellikynnet. Teki mieli käyttää ruskeaa vihdoin johonkin, koska äiti vähän ihmetteli kyseisen lakan ostoa silloin joskus. :D Eli käytetyt lakat ovat valkoisen nail art -lakan lisäksi nämä:
China Glaze - Something Sweet, elf - Mint Cream, Models Own - Becca's Brown
Lopputulos oli vähän kupliva, en tiedä johtuiko niistä vanhoista ja ravistelluisa aluslakoista vai mistä, mutta muuten ihan kivat. Jälkimmäisessä kuvassa ei oo tarkennus ihan kynsissä, mutta tuo nalle on söpö! Sain sen kaupanpäälle kun ostin lisää Strath-tabletteja. :D

Ja vaikka nämä onkin jo kuukauden vanhat kynnet, niin kuvitellaanko ettei ole sattumaa, että postaan kuvat juuri Roosa nauha -päivänä. (;

Very simple nail art by me from September. These are the polishes I used along with white nail art polish:
China Glaze - Something Sweet, elf - Mint Cream, Models Own - Becca's Brown

torstai 13. lokakuuta 2011

Haaste kertaa kaksi

Sain kaksi haastetta mmajeelta, juuri sopivasti kun blogin puolella on ollut vähän hiljaista eli kiitos vaan. :D Aihetta kirjottaa kyllä löytyis, mutta aikaa vähän vähemmän nyt taas kun jakso vaihtu ja on noita lukioaineita. Ja sitten kun niitä ideoita kertyy, en tiedä mitä pistäisin tänne ensimmäisenä ja lopputuloksena en pistäkään sitten mitään. :D

Haaste nro. 1:

Tämän haasteen tarkoituksena on kiittää haasteen antajaa sekä linkittää haaste kymmenelle seuraavalle!
1. Suosikkiväri: valkonen ja jos se ei jonkun mielestä ole väri niin turkoosi ja punanen
2. Suosikkieläin: En osaa päättää kissojen ja pupujen välillä ja koiratkin on niin sulosia!
3. Suosikkinumero: 7 ja 9
4. Suosikki alkoholiton juoma: maito :D
5. Facebook vs. Twitter: Facebook
6. Intohimoni: Musiikki, ompelu, vaatteet.
7. Saada vai antaa lahja: Jos olisi rahaa niin antaa. Mutta kun ei ole :(
8. Suosikkikuvio: Öö. Tähti
9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai
10. Suosikkikukka: kielo


Haaste nro. 2:

Tehtävänäsi on:

- kiittää haasteen antajaa blogissasi
- haastaa kahdeksan bloggajaa ja ilmoittaa heille siitä
- kertoa itsestäsi kahdeksan satunnaista asiaa

1. Mulle selvisi tänään että oon tainnut kakarana nähdä Hale-Boppin, mikä on mun mielestä ihan mielettömän siistiä! :D
2. Jos en olisi näin laiska käyttään älynlahjojani, voisin opiskella juristiks tai psykologiks.
3. Jos mulla ei olisi rillejä, en mielestäni tarvisi myöskään hiuksia juuri otsista enempää.
4. Saatan olla vähän itserakas, mutten mielestäni kuitenkaan itsekeskeinen.
5. Vajaa kuukausi sitten mulla todettiin piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta, joka selittää miksi oon ollut koko ammattilukion ajan niin luonnottoman väsynyt. Ihan kiva että selvis sekin sitten vihdoin :DD
6. Mulla on taipumusta tykästyä vähän omaleimasiin ihmisiin.
7. Jos oon todella ylpee jostain aikaansaannoksestani, ei mulle oo mikään ongelma kehua sitä. Mutta jos mua kehutaan jostain mistä en oo erityisemmin ylpee, niin se on sitten vaan harvinaisen kiusallista.
8. Oikeasti minäkin oon vain kaiken kimaltavan ja glitterin perään hihkuva harakka.

Nyt mulla on taas sellainen olo, että oon nähnyt vähän kumpaakin haastetta vähän joka blogissa ja muutoinkin oon näköjään jokasessa aikasemmassakin tekemässäni haasteessa jättänyt haastamatta, joten jatketaan samalla linjalla... :D En tykkää haastaa kun en tiedä tykkääkö ihmiset tulla haastetuksi hehe. :--)

Loppuun vielä periaatteessa kolmas haaste, mikä joissakin blogeissa on pyörinyt. Mua ei kukaan tähän oo haastanut mutta tutkailin vanhoja kuvakansioita ja halusin tehdä tän. Eli ideana oli kaivella tietokoneen syövereistä kuva itestä syyskuulta 2010 ja syyskuulta 2011. Harmi vaan, että mulla ei näköjään ollu itestäni kuvia syyskuulta 2011, joten otin tältä kuulta. :D



Just a couple of challenges in Finnish and pictures from September 2010 and October 2011.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Amsterdam purchases / part 2

Nyt vihdoin oon kuvannut kaikki loputkin Amsterdam-ostoksista. Huomasin ettei mitään väliä vaikka aurinko paistaisi suoraan kirkkaalta taivaalta, mun huoneessa on yhä pimeää eikä mitään järkevää paikkaa missä ottaa kuvia. Joko taustalla on kaikkea mahdollista ylimääräistä roinaa tai sitten kuvasta tulee toivottoman hämärä. Tällä kertaa mennään sillä hämärällä linjalla. :--)


Tämmöinen kiva takki löyty NewYorkerista. Bongasin roikkumasta sieltä jonkun rekin päästä ja katsoin hintaa ja sdflhsdgkfhsk! 10 euroa! Melkein pelkkä vetoketjukin on jo kympin arvonen. :D Ei siis paljon vaatinut harkintaa kun kaappasin tän mukaani.


Converse-teeppari löytyi muistaakseni America Today -nimisestä liikkeestä muistaakseni 15 eurolla.


Tämmöinen ihana ja mukava Amsterdam-huppari tuli ostettua jostain turistiliikkeestä, en muista hintaa. Istuu vähän oudosti kun olkasaumakin on ihan järjettömän pitkä. Mutta täydellisen värinen, ihan mielettömän pehmonen ja palveli oikein loistavasti muun muassa lyhyen matikan kirjotuksissa. :----)


Ja sateenkaaren värejä loistava sydämellinen laukku tuli ostettua myöskin turistiliikkeestä. Kun siellä oli se Pride niin en voinut vastustaa. (;


America Todaystä löyty myös tämmöinen mielettömän hieno laukku, mutta samalla myös ihan mielettömän ärsyttävä. Kun siis tuo metalliketju ei oikein millään halua mennä kiinni. Se täytyy auttaa koko matkalta ja se onkin kivaa aina jossain kaupan kassalla jäädä vääntämään sitä ketjua siihen että joo anteeksi tässä menee vielä hetki. Mutta ehkä sen kestää kun ei tälläkään ollut hintaa 15 euroa enempää.


Kaikkien näiden lisäksi tuli ostettua myös hajuvesi. Kaikenlaisten makeiden hajujen riittävän haistelun jälkeen L de Lolita Lempicka tuoksui ihan mahdottoman hyvältä, joten 30 ml lähti mukaan. Haistelin lentokentällä vielä semmoista ihanaa vihreen teen tuoksuista hajuvettä, mutten raaskinut ostaa enää toista kun niin harvoin muistan hajuvesiä yleensäkään käyttää. :DD Ja nyt harmittaa kun en edes muista kenen ja mikä hajuvesi se oli. Paitsi että pienen Googlailun jälkeen totesin että L'Occitanen The Vert näyttää ehkä jollain tasolla tutulta.

Here's the rest of the things I bought from Amsterdam, finally! A coat from NewYorker for 10 euros (Can you believe it?!!!), a Converse T-shirt from America Today for 15 euros, the most comfortable tourist-hoodie ever in the perfect color, a cute tourist-bag because of the Pride, an awesome bag from America Today with an annoying zipper for 15 euros and L de Lolita Lempicka perfume.