Sivut

maanantai 4. helmikuuta 2013

Haasteita ja tunnustuksia

Oon saanut pari semmoista alle 200 lukijan blogeille tarkoitettua tunnustusta (toisen itse asiassa jo marraskuun lopulla) ja yhden haasteen myös nappasin mukaani. Nää vaan tuntuu niin ongelmallisilta, kun aika harvalla seuraamallani blogilla on enää alle 200 lukijaa. Jossain välissä niitä oli paljonkin, mutta muun muassa Indiedaysin Inspirationin myötä tosi monien lukijamäärät nousi. :D

Mutta kiitosta paljon Heidille ja Repsulle tunnustuksista. Kummassakin oli ideana kiittää sekä linkittää tunnustuksen antaja ja sen jälkeen linkittää itse viisi alle 200 lukijan blogia. Halusin kuitenkin yhdistää nää tähän myös alle 200 lukijan blogeja kirjottaville tarkoitettuun haasteeseen (olipas siinä kapulakieltä kerrakseen), jonka nappasin mukaani Jetan blogista. Tässä onpi tämän haasteen säännöt:

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:
1. Mun on toisinaan erittäin vaikea luonnehtia itseäni, koska mun käyttäytyminen on niin vaihtelevaa ja jotkut luonteenpiirteet suorastaan sotii toisiaan vastaan. Esimerkiksi vaikka oon melkoinen introvertti, saatan puhua asioistani tosi avoimesti kelle tahansa ketä vaan kiinnostaa kuunnella.
2. Mun on myös vaikea sallia itelleni semmoisia ihan normaaleja, inhimillisiä kömmähdyksiä. Hyvä esimerkki on kun kaadoin baarissa yhden shotin liikuttaessani sitä epätasaista pöytää pitkin (se könähti johonkin kuoppaan) ja häpesin vähintään viikon.
3. Toisaalta osaan kuitenkin nauraa itelleni paljon paremmin kuin ennen.
4. Silloin kun jokin todella ottaa päästä, viihdyn yleensä parhaiten yksin musiikkia kuunnellen.
5. Siedän pistävää kipua paljon helpommin kuin sellaista jomottavaa.
6. Smalltalk ei oikein tahdo luonnistua multa ja onnistun kääntään keskustelut usein johonkin olemisen syvällisen pohtimisen suuntaan.
7. Mä en osaa peittää tunteitani. Olin sitten ylitöonnellinen tai kihisen kiukusta, niin yleensä sen kyllä huomaa ilman että edes yrittää.
8. Kaikenlaiset päivittäiset (erityisesti kellon määräämät) arkirutiinit ärsyttää mua ja sen takia oon nykyään ihan mahdottoman kiitollinen viikonlopuista. Silloin voi tehdä mitä vaan ja kellosta piittaamatta.
9. En oo muuten mikään mahdoton suklaan rakastaja, mutta ihan tavallista Maraboun maitosuklaata sekä Daimeja voisin syödä vaikka millä mitalla putkeen, jos vaan ei hampaita vihloisi.
10. Salaa tykkään kaikista neonväreistä, mitä kaupoissa on näkynyt, mutta en eläessäni voisi pukeutua semmosiin. Vaikka joskus ihan piruuttaan mieli tekisikin.
11. En osaa tutustua ihmisiin baarissa, koska vainoharhaisena oon aina epäilemässä kaikkien motiiveja.

Haastajan 11 kysymystä:
1. Millä viidellä sanalla/asialla kuvailisit perusluonnettasi/itseäsi? Tunteellinen, introvertti, luotettava/lojaali (olen katkera kun ei ole sanaa missä yhdistyisi molemmat, joten lasken tämän vain yhdeksi sanaksi), luova sekä ailahtelevainen.
2. Mikä on suurin (tai yksi) haaveesi? Haluan elättää itseni jollain, minkä tekemisestä nautin täydellä sydämellä. Ompelulla ja/tai vaatteiden suunnittelulla esimerkiksi.
3. Pesetkö hampaasi aamuin ja illoin? Useimmiten, mutta joskus on aamuja kun ei jaksa tai ehdi. :D
4. Mikä on lempijuomasi ja -ruokasi? (Rasvaton) maito ja pizza.
5. Mitä voisit tehdä kyllästymättä? (Ainakin tällä hetkellä) Ommella. Ai että kun saisi vaikka kokonaiseks viikonlopuks unohtaa ihan kaiken muun ja ommella vaan jotain kivaa. Kun on noita kankaitakin. :D
6. Onko sinulla sisaruksia ja jos on oletteko tekemisissä? On isoveli ja ollaanhan me aika paljon tekemisissä. Välillä soitellaan ja nähdään yleensä aina kun käyn kotona Tampereen suunnalla. Pienenä halusin aina siskoa, jonka kanssa jutella asioista, mutta kyllähän tuonkin kanssa yllättävän paljosta voi jutella. :D
7. Mitä mieltä olet turkisten (takit, karvareunukset/-tupsut jne) käytöstä? Jos se ei vaan olisi tuommosta eläinrääkkäystä. Tai siis ei se käyttö mutta se valmistaminen. Koska mikä Suomen talvessakaan lämmittäis paremmin kuin turkki?
8. Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? No oikeastaan joo. Jatkuvaa väsymystä huomioimatta mulla menee ehkäpä paremmin kuin koskaan aiemmin. Vielä kun saisin töitä edes kesäksi, mutta kyllä osa-aikaset hommat koulun ohellekin kelpais.
9. Voisitko harkita kauneusleikkauta? Miksi? Voisin ja jos oon yhtään perinyt isäni silmäluomet, niin jossain vaiheessa elämää jonkinlainen leikkaus saattaa tulla jopa tarpeelliseks. Eli raskaille silmäluomilleni voisin joskus vanhemmiten haluta jotain tehdä. Ja jos oikein radikaaliksi ryhtyisin, hiotuttaisin kulmaluitani vähän. Mutta tuskin ryhdyn, se kuulostaakin jo niin makaaberiltä toimenpiteeltä. :D
10. Haluaisitko asua ulkomailla tai muuttaa pysyvästi? Asua voisin, mutta en välttämättä muuttaisi pysyvästi. Kyllä Suomi taitaa olla mun paikka.
11. Missä asiassa/asioissa olet hyvä? (Jokainen on!) Tarkkuutta vaativissa, vaikka toisaalta mulla pettää kärsivällisyys joskus helposti. Mutta vaikkapa nyt ommellessa ja koulujuttuja kirjotellessa oon yleensä melko tarkka siitä, millasta jälkeä tuotan ja koitan viilata viimeseen asti hyväks kaiken. Luovuuttakin multa löytyy jonkun verran, joidenkin asioiden suhteen enemmän kun toisten. Oon myös hyvä empatisoimaan ja sympatisoimaan.

Kysymykseni haastetuille:
1. Mikä sai sinut innostumaan bloggaamisesta?
2. Mikä on viimeisin oppimasi asia?
3. Mikä sinua tällä hetkellä inspiroi?
4. Tilaatko jotain lehtiä? Mitä?
5. Missä haluaisit kehittyä tämän vuoden aikana?
6. Jos voisit tulevaisuudessa olla mikä tahansa astronautista Ruotsin kuninkaalliseen, mikä olisit?
7. Lempijälkiruokasi?
8. Jos voisit oppia jonkin taidon harjoittelematta, mikä se olisi?
9. Mitä tv-sarjoja seuraat?
10. Oletko enemmän teoreettinen vai käytännönläheinen ihminen?
11. Minne haluaisit tällä hetkellä päästä ja miksi?

Ja sitten vielä se vaikein osuus eli haastaminen! Tai jos ei halua tulla haastetuksi, niin saa tämän ottaa vaan tunnustuksena siitä, että kirjoittaa ihan mielettömän hyvää blogia. :-) Näitä ei nyt ole yhtätoista, mutta tässä kaikki alle 200 lukijan blogit, jotka Blogilistan ja Bloglovinin kautta seuraamieni blogien joukosta löysin tähän hätään: bisous - Like a color scheme - Make Some Big Jumps - mymindwithme - Puf Behaviour - Tous les problèmes - vimmusyndrooma - värikästä

2 kommenttia:

  1. En käynytkään vielä kiittämässä sua henkilökohtasesti, eli iso kiitos tunnustuksesta! :) Saa nähdä saanko tätä ikinä aikaseksi vaikka mielenkiintonen onkin. Niin ja mullaki alkaa olla vaikeuksia listata lukemiani alle 200 lukijan blogia, ja nyt hei oikeesti ku niitä pitäis vielä keksiä 11?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Mäkin meinasin jättää haastamisen kokonaan tekemättä, mutta yllättäen löysin näinkin monta alle 200 lukijan blogia.

      Poista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)