Sivut

maanantai 16. syyskuuta 2013

Viisi vuotta bloggaamista

Huiiii! Koulu on alkanut vauhdilla ja postausaiheita on kertynyt kasalle ihan mukavasti. Oikeastaan puolet on varmaan pudonnut jo matkastakin, kun on vähän lyhykäinen tämä mun muisti. Lisäksi moni juttu mistä tekee mieli kirjoittaa, liittyy sellaiseen hetken fiilikseen. Asioita jotka tuntuu kivalta just sillä hetkellä ja mistä olisi intoa kirjoittaa, mutta sitten ne pääsee unohtumaan uusien tullessa tilalle.

Yksi asia tässä on kuitenkin pyörinyt mielessä jo pari viikkoa. Suomen blogosfäärissä tapahtuu suuntaan ja toiseen, väki lopettaa, taukoilee, aloittaa uusia, mielenkiintoisia portaaleja ja mitähän vielä. En tiedä, en oikeasti ole niin perillä kun noiden isompien blogien lukeminen on rajoittunut aika harvoihin valittuihin. Omasta blogistani olen kuitenkin erittäin hyvin perillä. Syyskuun ensimmäisenä päivänä tuli nimittäin kunnioitettavat 5 vuotta bloggaamista täyteen. Melkosen siisti homma jos multa kysytään!

Sekä minä että blogi ollaan luonnollisesti muututtu tässä vuosien varrella. Aina silloin tällöin oon miettinyt vanhojen postausten piilottamista, mutta toisaalta itse tykkään blogeissa mahdottoman paljon siitä, jos blogin kehitys on nähtävissä. Ihmisen historiasta ja muutoksista on mielenkiintoista oppia. Eikä nuo vanhat postaukset mua mitenkään erityisemmin hävetä, vaikka kuvat on tosi huonolaatuisia ja jotkut ajatuksetkin tuntuu välillä nykyisessä mielessäni oudoilta.

Halusin keksiä jotain jännää blogisynttäreiden kunniaksi, mutta jostain syystä mielikuvitus ei nyt riittänyt. Vaikka oon aina pitänyt itseäni mielikuvituksellisena ihmisenä. Mutta ilmeisesti oon enemmän semmoinen tarinankertoja enkä mikään innovatiivinen insinööri. Siksi ihan vain tavallinen arvonta, toinen sellainen koko blogin viisivuotisen historian aikana.

DIY earrings
DIY earrings

Askartelin palkinnoksi tällaiset omasta mielestäni varsin onnistuneet pisaran malliset korvikset. Täytyy melkein tehdä itelle vielä vastaavat, kun noista tuli niin kivat. :-) Leikkasin nuo pisarat semmosista tekonahan paloista, joita sain viime kesänä töistä. Jos nämä pisarakorvikset houkuttelee, niin tässä vähän ohjeistusta: Osallistuaksesi sinun täytyy olla blogin lukija. Lisäksi olisi aivan mahtavaa, jos voisit vähän avata, että miksi luet blogiani ja mistä blogissani pidät tai et pidä. :) Muistathan jättää myös sähköpostisi, että voin olla yhteyksissä jos satut voittamaan! Onnea kaikille arvontaan ja onnea myös 5-vuotiaalle blogilleni, jeejee!
Arvonta päättyy 13.10., osallistuthan siis viimeistään sen päivän aikana.

3 kommenttia:

  1. En tiedä, onko tää arvonta enää voimassa, mutta suoraan sanottuna en TAJUA miksi kukaan ei oo osallistunut tähän - noi korvikset on aivan ihanat! Voisin kyllä kotiuttaa tuollaiset itsellenikin... ;)

    Pakko kuitenkin myöntää, että en oo mikään blogin pitkäaikainen lukija. Totta puhuakseni löysin tämän vasta aivan hetki sitten - mutta no worries, koukutuin kyllä saman tien ja päädyt kyllä lukulistalle! :D Ihanan oloinen blogi, mahtavaa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos vaan kun en tajunnut laittaa tälle mitään aikarajaa, täytyypä korjata asia. :D
      Ja kiitos paljon, kiva saada uusi lukija!

      Poista
  2. Täällä toinen osallistuja! :) oon joutunut pitämään pientä taukoa blogimaailmasta, siitä johtuen osallistun vasta nyt.
    Löysin blogisi pariin muistaakseni keväällä, tykästyin blogin tunnelmaan, tyyliisi sekä sivujen visuaaliseen ilmeeseen. Kiva on ollut lukea juttujasi, erityisesti vaate- ja diy-postauksista oon tykkäillyt.

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)