Sivut

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vähän vielä joulua

Lähdin viikko sitten Jyväskylästä porukoiden luo joulua viettämään ja oonkin elänyt melkosessa joulukuplassa koko tän ajan. Ihanassa, rauhallisessa, suklaan ja riisipuuron täyteisessä kuplassa. Nyt se kupla alkaa kuitenkin rakoilla ja muutenkin tuo uusi vuosi alkaa vallata mielestä enemmän tilaa. Ennen kun joulu ihan täysin unohtuu, halusin tulla ja ympätä kaikki mahdolliset joulufiilistelyt yhteen postaukseen, vaikka tässä kohtaa viimeistään aika monella taitaa tulla koko juhla jo korvista.

Vietettiin pieniä pikkujouluja kuun puolivälissä parin kaverin kanssa. Leivottiin pipareita, koristeltiin niitä liian juoksevalla tomusokerimössöllä, kuunneltiin joululauluja ja yritettiin juoda viiniä, sitä kehuttua Bear Flagiä jossa on hieno etiketti. Yritin juoda viiniä myös jouluna täällä kotona. Ei se vaan onnistu, kaikki ne maistuu yhtä pahalle.

raakoja pipareita
pipareiden koristelua
valmiita pipareita

Varsinainen joulu sen sijaan saatiin vielä viettää viimeistä kertaa täällä vanhassa kodissa, koska tätä ei myytykään vielä. Oli erittäin kiva ja rentouttava viikko, josta en tukkeutuneen runosuonen takia nyt oikein enempää osaa sanoa. Tähän loppuun siis pelkkiä kuvia.

madagascar
kynttilöitä
joulukuusi
joululahjoja
joulukoristeita
pipareita
piparkakkutalo

Vaikka kivaa olikin, niin näin joulun jälkeen on kyllä taas ihan tyytyväinen, että tätäkin juhlaa vietetään vaan kerran vuodessa. Eikä vähiten siksi, etten vieläkään oo mikään jouluruokien ylin ystävä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Perheenjäsenten joululahjat

Palautin tänään ihan viimeisen koulutehtävän ja nyt koitan olla ainakin seuraavat viisi päivää ajattelematta koulua ihan täysin. Veli tulee hakemaan mut huomenna Tampereelle, missä toivon pääseväni ihan viimeistään kunnolla joulun makuun. ♥ Tosi outoa, että oon viimeksi ollut kotona kotona syyslomalla. Marras- ja joulukuu tähän saakka meni täysin ohi koulutehtäviä tehdessä, eikä vaan pystynyt lähtemään minään viikonloppuna.

Ennen joulunviettoon siirtymistä halusin tulla näyttämään lahjat, joita ostin ja tein perheenjäsenille. En usko, että kukaan heistä seurailee tätä mun blogia, joten uskallan näyttää nämä täällä jo ennen joulua. Otin oppia viime vuodesta ja olin tällä kertaa oikeasti ajoissa. Ensimmäiset lahjat hankin jo reippaasti marraskuun puolella ja viimeisen lahjan sain valmiiksi viime viikon sunnuntaina.

joululahja veljelle
Veljelle ostin tämmöisen simppelin, laadukkaan ja siistin neuleen, joka on 100 % villaa. Eli pitäisi olla lämmin, vaikka ei olekaan hirveän paksua neuletta. Ostin tän Members.comista ja taisi olla viimeinen kappale kokoaan, koska heti tilauksen laitettuani sivulla myytiin eioota. Kävi kyllä huikea tuuri.
Keksin ottaa toisen paidassa olleista riippulapuista ja tehdä siitä pakettikortin. Toivottavasti veli on edes puoliksi niin ilonen kun ite oon tästä.

joululahja isälle
Iskälle ostin vähän samantyylisen neulepaidan, mutta tämä on "vaan" Seppälästä. Oli kuitenkin 100 % puuvillaa ja semmoinen perus siisti neule, jonka aattelin sopivan hyvin meidän iskälle.

joululahja äidille
Äitelle hankin useammankin lahjan kiitoksena siitä, että se on ostanut mulle tässä taas vuoden ajan muun muassa bussikortin joka kuukausi, mutta tämä rannekoru on ihan ehdoton lempparini ylitse muiden. Muut lahjat ostin vaan kaupasta, mutta tämän tein ihan ite, joten siksi tämä on vähän merkityksellisempi. Tekeminen oli toki melko helppoa, mutta silti. Toivon nyt vaan kovasti, että tää on äiten mieleen, koska sillä oli jotain tarkkoja toiveita tämmöisen rannekorun suhteen, enkä oo ihan varma onnistuinko noudattaan niitä. :D

Semmosia lahjoja tänä vuonna. Oon kyllä paljon tyytyväisempi vuosi sitten, mielestäni onnistuin hankkiin kivoja ja tarpeellisia lahjoja. Tietty noiden vaatteiden ostelu on aina vähän riskaabelia, mutta luulen tuntevani veljenikin maun sen verran, että se osaa arvostaa tuommosta laadukasta villaneuletta. Nyt taidan kattoa vielä yhden leffan ja sitten oliskin syytä hipsiä nukkuun. Hyvät joulunodotukset vielä kaikille!

These are the presents I got for my family this Christmas. I'm so excited because I really think I managed to get awesome presents this year! :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Linkitetyt blogit: TOP 4

Vielä yksi viikko, sitten on lupa unohtaa koulujutut ja siirtyä ihan pelkästään joulujuttuihin, hihii. Vaikea keskittyä enää jäljellä oleviin tentteihin tai mihinkään muuhunkaan, kun joulumieli on niin hävyttömän korkealla. Keskittymiskyvyn ollessa jo valmiiksi auttamattomasti hukassa, otin vihdoin hieman aikaa teidän linkkaamien blogien selailuun ja suosikkien metsästämiseen. Onnistuin karsimaan määrän neljään ja tässä ovat aakkostettuna:

a girl with a fork in a world of soup
a girl with a fork in a world of soup
"nainen/23 vee/kiinnostava kuin peruna"
Aika harvassa blogissa jaksan enää nykyään syventyä lukemaan tekstiä, mutta Sannan kirjotustyylin takia uppouduin lukemaan monta postausta takaperin. Jos kirjotustyyli on kiva, niin voisin ihan hyvin lukea sivutolkulla juttua vaikka sitten perunoista.

it makes you shine
it makes you shine
"Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva tamperelaistunut 20-vuotias nuori nainen kirjoittaa lifestyle-tyylistä blogia. Tai jotain sinnepäin. Viettää tällä hetkellä välivuotta ja työskentelee kahvilassa. Valokuvailee aina kun aikaa siihen löytyy, (aivan liian harvoin nykyään) ja yrittääkin kovasti panostaa blogin visuaaliseen puoleen huolella. Tykkää myös kirjoittamisesta, kuvia ja tekstiä siis yleensä yhtä paljon. Juttuja normaaleista arkiasioista, mutta välillä myös syvällisempää pohdintaa. Tämä ei ole muotiblogi täynnä mainoksia ja yhteistyökumppanuusjuttuja. välillä tarjolla ei-niin-muodikkaita asukuvia ja muuta maanläheistä, hah. :-D (Aika myyvää, eikö !)"
Kaisan blogia oon seuraillut jo ennenkin ja tää on ihan ehdottomasti niitä blogeja, joiden tekstit jaksan lukea läpi. Mielestäni myös panostus blogin visuaaliseen puoleen näkyy ulkoasua myöten.

matildanna's
matildanna's
"DIY-projekteja ja second handiä, inspiraatiokollaaseja sesongin ja toiveiden mukaan, muotia ja tyyliä mm. asukuvien muodossa - juttuja, jotka saavat iloiseksi. Muodin sekaan olen yhdistänyt intohimoni ruuanlaittoon. Tästä syystä asukuvien seassa vilisee vinkkejä leffaherkuista pullanleivontaan<:"
Jos on yhtään sellaisten kauniiden ja houkuttelevien ruokakuvien perään, niin suosittelen vilkaisemaan tätä blogia. Toki muutkin kuvat on laadukkaita ja niihin on selvästi panostettu, mutta ne ruokakuvat... Ai että!

Sini Maria
Sini Maria
"18-vuotiaan tytön mietteitä elämästä ja vaatteista. Lifestyle blogi selkeillä kuvilla höystettynä!"
Sinin blogi painottuu aika paljon kuviin ainakin pääosin, mutta vaikka tekstin määrä on vähäistä, sain ainakin itse Sinistä äärimmäisen symppiksen kuvan. Vihaan termiä elämänmakuinen, mutta tämä blogi on vähän semmoinen.

Siinä niitä. Jos sulta löytyy ihan hirveästi ylimääräistä aikaa, toisin kuin multa, niin täältä pääset näkemään vielä kaikki linkitetyt blogit. Hirveä määrä hyviä blogeja, mutta osa esimerkiksi asuihin painottuvista blogeista ei ollut yhtään mun tyylisiä, joten jäivät sitten linkkaamatta.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joululahjatoiveet 2013

Marraskuulle jätettiin hyvästit eilen oikein iloisissa merkeissä Riston keikalla ja sen jälkeen pilkkuun asti tanssimalla. Hyvä tapa lopettaa kuukausi, jonka aikana ei ole uskaltanut poistua kotoaan koulutehtäviän ääreltä muuten kuin koululla käydäkseen. Pidin koulusta taukoa vielä tämänkin päivän ja kokosin listan tämän vuoden joululahjatoiveistani, ettei joulupukki joudu sinne pahimpaan ruuhkaan myöhästelyni takia. Sen enempää löpisemättä, tässä näitä nyt olis:

joululahjatoiveet
Kuvat: 1, 2, 5, 6 & 7 Kodin1 / 3 Pinterest / 4 Etsy / 8 Gigantti / 9 Elle

1. Seikkailu Muutto -muumimuki olisi ihana! Tykkään tuosta kuosista kamalasti, enkä vähiten siksi että Muumipeikko ja pyrstötähti on niin loistava tarina. Myös mukin värimaailma on ihana.
2. Petivaatteet tulee aina tarpeeseen ja Kodin1:stä löysin jälleen kerran jotain kivaa havainnollistamaan, että minkälaisista pussilakanoista erityisesti tykkäisin. Tuo ihanan graafinen paksulla siksakilla varustettu on Anno-merkin Siksak ja sulilla kuvioitu on Ivana Helsingin Indian Summer.
3. Sitten jotain niinkin yksinkertaista kuin puukapustoja. Ei ole kivaa kun muovikauhat sulaa aina keiton joukkoon. Eikä tarvi olla tuollaisia hienosti kuvioituja. Sen puolen ajattelin hoitaa ihan itse puukolvilla, jota myöskin toivoin.
4. Kaikenlaiset villasukat ja tavallisetkin sukat on tervetulleita.
5. Reikäkauha olisi hirveän kätevä, koska haluan kokeilla ensi vappuna munkkien tekemistä. Kuvan kauha on Kodin1:stä, mutta myös Ikeasta löytyy oikein halvalla.
6. Rakastuin tuohon kollaasin torkkuhuopaan heti kun bongasin sen Kodin1:n lehdestä. Tämäkin on Anno-merkkiä. Täydelliset värit ja kuviointi. Ja mikä parasta, se on 100 % puuvillaa. Mulla toki on jo yksi (100 % akryyli) torkkuhuopa, mutta kun...
7. Yksi oikein iso kylpypyyhe ja kasvopyyhe pääsi myös listalle. Kodin1:n sivuja selaamalla huomasin, että heillä pitäisi olla noita kuvassa näkyviä Anno-merkin pyyhkeitä koossa 100x150 cm ja se olisi jo aikas mukavan iso.
8. Nykyinen hiireni on tehnyt hidasta kuolemaa varmaan koko syksyn ja nyt voisi olla hyvä hetki tehdä sillekin jotain.
9. Viimeisenä listalta löytyy Elle. Olisi kiva saada ilmaisjakelujen lisäksi muutakin lukemista, etenkin nyt kun Aku Ankankin tilaukseni loppuu.

Semmoinen lista tänä vuonna. Kummallisen käytännöllisiä nämä lahjat nyt kun asuu omillaan. Vaikka vähän tekee mieli koota myös vaihtoehtoinen lista, että jos vaikka lottovoitto sattuu kohdalle vielä ennen joulua. Millaisia toiveita teidän listoilta löytyy? Lisäksi kuulisin mielelläni, mitä ootte ostaneet muille lahjaksi, etenkin niille miespuolisille ihmisille?

Here are my materialistic desires for the Christmas 2013.